No menu items!

Suvi Kala-Kaverin varustelua

Varustelua / Neitsytmatka

Kaikki kanavaa seuranneet tietävät varmaan Veto5 soutuveneen jolla on porskuteltu jo pitkään. Kyseisellä veneellä oli hoidettu mm vetouistelut 10 vapaa vedossa (tiedän ei mitään järkeä). Vene sopii hyvin verkkohommiin, heitto ja onkimiseen.

”Mahdollisuus kalastaa monipuolisesti”

Oli aika vaihtaa venettä jolla pystyisi uistelemaan turvallisemmin ja ylipäätään kalastamaan monipuolisesti. Päädyttiin isäni kanssa Suvi Veneen Kala-Kaveri malliin, joka on alun perin tehty verkkoveneeksi. Katso vene TÄSTÄ

Vene vaikutti tarpeeksi isolta ja vakaalta, mihin saisi myös jonkinlaisen uisteluvarustuksen kehitettyä, esimerkiksi takilat saisi touhuun mukaan ja vavat olisi helpompi sijoittaa fiksusti pois muun touhuamisen tieltä. Vene ei ollut hurjan kallis ja tehtiin hyvä diili. Koneeksi vaihtui vanha Mercury ja tilalle tuli 9.8 Tohatsun nelitahti, sähkötrimmillä. Edelleen perseohjataan, mutta homma helpottui hurjasti!

Seuraa YouTube kanavaltani kalasusmenoa Suvi-Veneen Kalakaverilla, nimittäin tähän päivään 30.1.2022 mennessä se on nähnyt jo aika monta kalastusreissua!

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Suosituimmat kategoriat

spot_img

Tuoreimmat julkaisut

Keisäistä ahvenen vetouistelua

Keskikesällä ja heinäkuussa ahvenen löytää Saimaalta syvien vesien läheltä karikoilta ja matalikoilta/ruohikoiden kupeesta. Itse olen löytänyt ahvenet pintaluotojen/karikoiden ympäriltä parhaiten, toisella puolella on matalaa...

Kuhan vetouistelua Saimaalla

Kesäkuun lopulla pääsin tekemään ensimmäisen kuhanvetoreissun. Komeat "kuhakelit" eli helteet olivat kestäneet jo pari viikkoa. Kalaa tuli auringonlaskun aikana hyvin, kuhat 59 ja 55cm,...

Alkukesän kuhan vertikaalijigausta

Jigikausi vihdoin startattu. Ensimmäinen reissu veneen kanssa jigipuuhissa. Paljon löytyi kuhaa mutta lopulta vain yksi veneeseen asti.. Ankkuria ei ollut ja tuuli sen verran...

+70 cm järvilohi!

Keväisenä iltana täytyi lähteä lohenvetoon ennen rauhoituksen alkua ja tänä keväänä ei ole monesti kerennyt käymään. Joten mahdollisuus käytettiin hyväksi. Hiljaista pitkään, iltaa kohten...