No menu items!

Kalastusviihdettä Fishermanin matkassa

I’m hooked

Uusimmat

Keisäistä ahvenen vetouistelua

Keskikesällä ja heinäkuussa ahvenen löytää Saimaalta syvien vesien läheltä karikoilta ja matalikoilta/ruohikoiden kupeesta. Itse olen löytänyt ahvenet pintaluotojen/karikoiden ympäriltä parhaiten, toisella puolella on matalaa...

Kuhan vetouistelua Saimaalla

Kesäkuun lopulla pääsin tekemään ensimmäisen kuhanvetoreissun. Komeat "kuhakelit" eli helteet olivat kestäneet jo pari viikkoa. Kalaa tuli auringonlaskun aikana hyvin, kuhat 59 ja 55cm,...

Alkukesän kuhan vertikaalijigausta

Jigikausi vihdoin startattu. Ensimmäinen reissu veneen kanssa jigipuuhissa. Paljon löytyi kuhaa mutta lopulta vain yksi veneeseen asti.. Ankkuria ei ollut ja tuuli sen verran...

+70 cm järvilohi!

Keväisenä iltana täytyi lähteä lohenvetoon ennen rauhoituksen alkua ja tänä keväänä ei ole monesti kerennyt käymään. Joten mahdollisuus käytettiin hyväksi. Hiljaista pitkään, iltaa kohten...

Avovesikausi auki lohen perässä!

Puitteet oli kohillaan kun avovesikautta aloteltiin 14.52022☀️? Onnistunut päivä kaikenkaikkiaan, vehkeet kun sai vetoon, heti alkoi tuplatärpillä ja ensimmäinen kauden lohi mitat täyttävä 61cm...

Ennätysahven pilkillä Suvasvedeltä!

On se kalastus uskomaton harrastus, osaa kyllä yllättää sillon kun ei todellakaan odottaisi. Vaikka lähtökohtaisesti olosuhteet kalaoppaan mukana tottakai varmasti paremmat ? Kohteena Suvasvesi,...

Valopilkillä ahventa Puruvedellä

Seikkailin Puruvedellä uusilla mestoilla ja ahven oli tosi niukassa mutta yhdeltä reijältä löytyi mesta johon ahventa pölähti aina aika-ajoin ja seassa oli myös karkeita...

Väinö Bunker 3 Pilkkiteltta

Testattu pilkkihommissa Väinö Bunker 3 pilkkitelttaa. Teltta on yllättävän helppo kasata, aukeaa kuin itsestään, Huom muistakaa ensimmäinen vetäisy katosta teltta auki, muuten saattaa tulla...

Kausi 2022 Puruvesi, ahvenen kyörää!

Ahvenen kyörää! Olipas hieno päivä.. Auringon piti paistella pitkin päivee ja aattelin eihän sieltä taaskaan mitään tule. Kirkas keli, vesistö ja kala passiivista.. MUTTA, toisimpa...

Pojat Koukussa Lohitreffeillä

Pojat Koukussa Lohitreffit 24.10.2021 Omalla kohdalla ensimmäiset kisat ja mestana Höytiäinen. Siellä riittää kalaa ja allas on istaria täynnä. Hyvin osattiin uittaa raksit kalojen...